Vuosi 2008

Kes 4

Wiltsu on äijä :) © Kiste Heikkinen Eilen illalla liideltiin Tampereella kahden kisaradan verran. Ensimmäinen oli ihan järkyttävän näköistä menoa, siltä kuitenkin väkisin vääntämällä nollatulos ja kakkossija.
Jälkimmäinen rata oli helppo hyppyrata ja siltäkin Wiltsu nappasi nollan sijoittuen kolmanneksi, eli kakkosluokkka kutsuu.. vihdoin! Meidän ei vissiin kannata muualla enään kisatakaan kuin tuolla takuttien kentällä kun jässikän kaikki kolme nollaa ovat sieltä.
Minä tyhmä en taaskaan malttanut pysäyttää tuota puomin kontaktille ensimmäisellä radalla, eli Kontaktiongelmia part 3 odotettavissa todennäköisesti tulevana viikonloppuna kun korkkaamme kakkosluokan kotikisoissa.
Wiltsun eiliset kisasuoritukset löytyvät täältä.

Tou 29

Kontaktiongelmia part two Lauantaina kisailtiin taas Tampereella, tuloksina 5 virhepistettä (rima) ja 15 virhepistettä (2xrima, A:n kontakti). Molemmilla radoilla loikittiin kontaktien yli oikein iloisen näköisesti. Minä en vielä viitsinyt pysyähdyskontakteja tuolta vaatia, koska ne olivat lauantaina vielä pahasti vaiheessa, jatkossa jäpykkä saa kyllä stopata niille tai muuten radan suoritus loppuu siihen. Wiltsun jälkimmäisen radan menoa voi ihmetellä täällä.

Tou 15

Kontaktiongelmia Viikonloppuna kisattiin Tampereella neljän radan verran, tulossaldona
A-rata: 11,92 virhepistettä (5 kepit, 5 kepit ja 5 rima, joka tuomariharjoittelijalta ilmeisesti jäi huomaamatta), sijoitus 9.
B-rata: 5 virhepistettä (puomin alasmenokontakti), sijoitus 5.
D-rata: 25 virhepistettä (A:n ja puomin alasmenokontakti, K kepit, rima, rima), sijoitus 13.
E-rata: 5 virhepistettä (K kepit), sijoitus 5.
© Juha Paulavuo Kontaktimetodi meni viikonlopun seuraksena vaihtoon, nyt ollaan tiistai ja keskiviikko treenattu hihnassa A:ta, jotta saataisiin siihen toimiva ja itsenäisempi etutassut maassa, takatassut kontaktipinnalla -suoritustapa. Eilen Wili livisti kesken radan A:lle keikkumaan ja minä 5-6 metrin päästä, välissämme olleen putken toiselta puolelta karjuin sille OTA (!!!) ja perhana, hienosihan se siihen oikea oppisesti pysähtyi! Fiksu koira, eiköhän meillä ole vielä toivoa :)

Huh 1

Kyll me ihan oikeesti osataan, mutta kun.. Sunnuntaina liideltiin Tamskin kisoissa Tampereella ja, kuten otsakkeesta voinee päätellä, menestys ei ollut kovin kummoista.
Ensimmäinen rata sujui neljänneksi viimeiselle esteelle saakka virheettömästi, jolloin Wili päätti ampaista putkeen hypyn sijaan, tuloksena siis jälleen kerran HYL.
Jälkimmäisellä radalla mokailtiin oikein urakalla, ensin putosi rima, sitten loikattiin A:n alasmenokontaktin yli ja kepeiltä nappastiin vielä kieltovirhe, tuloksena siis 15 virhepistettä. vauhti oli kyllä oikein kiitettävää, aika oli kieltovirheestä huolimatta 14,19 sekuntia alle ihanneajan.
Tällä hetkellä ongelma taitaa olla ennen kaikkea ohjaajan korvien välissä, sitä sellaista hyvää rentoa kisafiilistä kun ei löydy millään.

Hel 17

Agikisat Niin lähellä, mutta kuitenkin niin kaukana.. Taas.. Eli pistäydyttiin eilen Tsaun kisoissa Liedossa liitelemässä, ensimmäiseltä radalta harmittava vitonen, koska Wiltsu jäi kepeille mentäessä ihmettemään vieressä seisovaa yleisöä ja toiselta HYL, koska Wili meniklikkaa puomin sijaan sen alla kulkevaan putkeen, muuten rata oli todella vauhdikas ja sujuva.
Mutta kaikki rimat pysyivät ylhäällä molemmilla radoilla, JEE, tosin hyppykorkeuskin oli tällä kertaa vain 55cm.
Nyt olisi tarkoitus malttaa pitää taukoa ensikuun lopulla pidettävin tamskin kisoihin saakka kun tässä ei Lietoa lähempänä ennen sitä kisoja ole.

Tam 8

Agilitya Ja taas julma pudotus takaisin maan pinnalle, ei me mitään osatakaan, tai jos osataan niin ollaan ainakin hirmu hyviä pitämään se piilossa muilta :P
Eli loppiaisena pistäydyttiin viimevuoden tapaan Noormarkussa agilitykisoissa, tulossaldona ensimmäiseltä radalta HYL (vitonen puomin ylösmenikontaktilta, rima alas, hyl kepeiltä ja vielä yksi rima alas) ja toiselta 21,29 virhepistettä (vitonen kepeiltä, kielto aidalta, koska hukkasin koiran, ja kaksi rimaa alas). Rimoja lenteli tuttuun tapaan molemmilla radoilla ja pujotella poju ei olisi millään malttanut, mutta oli päivässä positiivisetkin yllätyksensä, Wiltsun vauhti oli aivan huimaa, se kiiti kovaa ihan ei-spanieliksikin, ja alasmenokontaktit otettiin kiltisti molemmilla radoilla.
Seuraavaksi suunnataan näillä näkymin 9.2 Riihimälle kisailemaan, sitä ennen olisi kiva tuohon riman pudotus ongelmaan keksiä joku ratkaisu.

 
Vuosi 2007

Jou 26

Kuulumisia Wiltsun korvakarvojen kasvattelu on ihan hyvällä malilla, ilkeä omistaja ajeli ne puolivahingossa veks loppusyksystä, voi olla, että Tampere KV jää kuitenkin puuttelisen hapsutuksen takia tällä kertaa väliin. Jokunen räpsy pojun tämän hetkisestä lookista löytyy kuvagallerian puolelta.
Rimoja olisi tarkoitus käydä pudottelemassa seuraavan kerran Noormarkun kisoissa 6. tammikuuta, alkuvuoden suunnitelmiin kuuluu myös 9.2. Riihimäen kisat ja 16.2. Turun kisat sekä 13.1. koetoimitsijakurssin ensimmäinen osa, 2.2. toinen osa ja 23-24.2. agilityn koulutusohjaajakurssi.
Toivottavasti ne ykkösluokan nollatulokset nyt talven ja kevään aikana vihdoin saataisiin kasaan, mitään isompia ongelmia meillä ei tällä hetkellä ole, kepit sujuvat hienon varmasti molemmin puolin, A:n alasmenokontaktille pysähdytään lähes poikkeuksetta, puomin kontaktia pitää vielä treeniä, mutta harvoin senkään yli hypitään, rengas on sujunut varmasti jo pidemmän aikaa, takaakierrot sun muut kieputukset sujuvat nekin, ohjauspuolelta löytyy vielä paljon parannettavaa, mutta kovasti silläkin rintamalla on edistystä kuluneen vuoden aikana tapahtunut, ainoa asia joka nyt tuntuu pistävän hanttiin meidän nollajahdin suhteen on nuo rimat, jotka kisoissa turhauttavan innokkaasti hyppivät alas pidikkeiltään.
Saapa nähdä mitä vuosi 2008 tuo tullessaan :)

Mar 13

Agilitya, agilitya ja agilitya Kuukausi on alkanut melko agilitypainotteisissa merkeissä, toissaviikonloppu, eli 3. ja 4. päivä vietettiin Mouhijärvellä Maria Aaltosen opissa ja viime lauantaina pistettiin uudet taidot testiin agilitykisoissa Riihimäellä. Ensimmäinen rata meni ihan pelleilyksi kun ohjaajan pinna oli vähän turhan kireällä eikä koirakaan ollut ihan täysillä mukana, joka tosin oli ihan oma moka sekin kun en kiireessä sitä ehtinyt kunnolla innostamaan, kolmantena esteenä olleilla kepeillä sisäänmeno meni pieleen, sen jälkeiseltä hypyltä tuli kielto ja radan loppupäässä putosi vielä yksi rima. Jos jotain positiivista pitäisi tuosta suorituksesta etsiä, niin kontaktit ainakin otettiin tällä kertaa hienon varmasti.
Jälkimmäisellä radalla oli niin koira kuin ohjaajakin paremmassa vireessä, rata alkoi hauskasti neljän hypyn suoralla, sen päässä puoliympyrän muodossa putki, jonka molemmat suut olivat tulosuuntaa kohti, putken suiden välissä oli hyppy, joka oli yhdeksänkymmenen asteen kulmassa putken suihin ja alun hyppykuvioon nähden, eli rata alkoi viidellä hypyllä suunnilleen näin   I  I  I  I  _    , tuon viidennen hypyn jälkeen mentiin siihen putkeen. Noista viidestä aidasta Wiltsu pudotti muistaakseni toisen ja viidennen riman, syytä en tiedä, kakkoshypyn rima saattoi pudota, koska lähdin itse lähdössä vähän turhan innokkaasti pinkomaan eteenpäin, viitoshypyn rimalle en keksi mitään loogista selitystä, pysyin tuon koko hyppykuvion ajan koiran oikealla puolella ja viidennen hypyn jälkeen leikkasin takaa ja ohjasin sen putkeen, kai minä saatoin alkaa kääntämään koiraa vähän turhan aikaisin ja rima tuli sen takia alas..? Pudonneiden rimojen lisäksi muita virheitä ei tullut, rata oli kaikin puolin oikein hauska ja sujuva, Wiltsun suoritusaika oli 30.04 sekuntia ihanneajan ollessa 50 sekuntia, nopeammin radan suorittavat 41 tuloksen saaneesta koirasta vain ensimmäiseksi sijoittunut siperianhusky, muutamat australianpaimenkoirat ja bordercolliet sekä yksi lyhytkarvainen collie ja yksi belgianpaimenkoira, ihan hienosti tuollaiselta pieneltä raskastekoiselta maksikoiralta :)
Sunnuntaikin vietettiin agilityn parissa Vantaalla pohjoismaidenmestaruuskisoja katsellen, jos ei muuta, niin hinku saada toinen kisakoira nousi ainakin huolestuttaviin lukemiin.

Lok 21

Agikisat Käytiin Tampereella liitelemässä yhden startin verran. Oltiin ensimmäisenä lähtövuorossa, josta en järin innoissani ollut, onneksi oli helppo rata niin siitä selvisi vähemmälläkin muistelemisella. Wiltsu kävi vähän turhan kovilla kierroksilla ja puomin alasmenokontektin yli liideltiinkin sitten oikein iloisesti, vailla pienintäkään aikomusta pysähtyä, eli siitä napsahti 5 virhepistettä, radan loppupäässä pituusestellä Wiltsu hyppäsi kahden sivukepin välistä enkä tajunnut alkaa sitä uudelleen suorittamaan joten siitä HYL. Kepeiltä olisi varmaan tullut vielä kielto kun Wiltsu ehti vähän touhuamaan omiaan sillä aikaa kun minä tuota pituudella tullutta virhettä ja sitä että pitäisikö se uudelleen suorittaa jäin pohtimaan.
Vaikka virheitä napsahtelikin, niin jäpykän suoritukseen olin ihan tyytyväinen, puomin kontaktilta tullutta viitosta lukuunottamatta nuo olivat ihan omia mokiani. Ykkösluokan päätyttyä tuomari kävi kehumassa Wilin menoa, joka kyllä mukavasti nosti fiilistä ja tsemppasi jatkoa ajatellen :)


 


Vuosi 2008


Vuosi 2007




Mihin seuraavaksi?

7. kesäkuuta | agilitykisat Nokialla
8. kesäkuuta | agilitykisat Nokialla

Treeniratoja